Alla olevien linkkien kautta pääset tutustumaan suosituimpiin beagleharrastuksen muotoihin:
Mitä toko on?
Toko tarkoittaa kaikille koirille, rodusta riippumatta, tarkoitettua tottelevaisuuskoulutusta ja tottelevaisuuskokeita. Tottelevaisuuskoulutusta järjestää lukuisat koirayhdistykset ympäri maan. Tottelevaisuuskokeissa on neljä luokkaa: alokas, avoin, voittaja ja erikoisvoittaja.
Milloin ja miten kannattaa aloittaa tottelevaisuuskoulutus?
Koulutuksen voi aloittaa jo aivan luovutusikäiselläkin pennulla, opettamalla sitä leikkimään ja viihtymään omistajansa kanssa kentällä. Tärkeintä aluksi on, että koiralla olisi mahdollisimman mukavaa ohjaajan kanssa ja se pystyisi olemaan vapautunut ja rento koko koulutusajan. Pennulta ja nuorelta ei saa vaatia mitään, vaan koiraa kannustetaan tekemään oikein, jolloin se saa myös hyvän palkkion. Tokoharjoituksen tulisi olla koiran päivän kohokohta, silloin koiran asenne koulutukseen on oikea. Palkkion tulee olla koiralle mieluisa, joko ruoka tai lelu, koirasta riippuen. Harjoitus kannattaa tehdä ennen kuin koiran on syönyt, koska sen aktivaatiotaso on nälkäisenä korkeampi kuin juuri ruokailun jälkeen. Kun koiralle on rakennettu hyvä motivaatio yhdessä tekemiseen, se ei halua epäonnistua, vaan virheet johtuvat väärästä opetustavasta tai siitä, että koira ei vielä osaa asiaa kunnolla.
Miksi tokoa kannattaa harrastaa?
Tottelevaisuuskoulutuksesta on hyötyä aivan normaalielämässäkin. Kouluttaminen auttaa luomaan hyvää suhdetta koiraan, suhteen tulisi olla molemmin puolin luottavainen ja koiran tulisi tietää asemansa laumassa. Kuitenkaan johtajuuskiistoja ei käydä kentällä, vaan tottelevaisuuskoulutus auttaa koiraa ymmärtämään paikkansa laumassa. Harjoitukset tuovat myös vaihtelua koiran elämään. Siellä koira oppii arkipäivää helpottavia käytöstapoja ja ihminen ymmärtämään koiraansa. Tottelevaisen koiran kanssa on mukava elää!
Tottelevaisuuskokeet
Tottelevaisuuskokeisiin saa osallistua kun koira on täyttänyt 10 kuukautta ja erikoisvoittajaluokkaan koiran täytettyä 15 kuukautta. Kokeisiin ei saa osallistua juoksuaikainen narttu eikä vihainen tai sairas koira. Koiran täytyy olla myös rokotettu ja tunnistumerkitty sen hetkisten sääntöjen mukaan. Kokeessa ei saa käyttää makupaloja tai leluja, kehässä koiraa saa vain hillitysti kehua. Koira saa vaihtaa luokkaa korkeampaan, kun on saavuttanut ykköstuloksen: alokas- ja avoimessa luokassa vähintään 160 pistettä, voittajaluokassa vähintään 255 ja erikoisvoittajaluokassa vähintään 256 pistettä.
Alokasluokka
Alokasluokassa tarkistetaan ensin koiran luoksepäästävyys. Tuomari lähestyy koiraa, joka ei saa olla hyökkäävä tai pelokas, jos koira puree tuomaria, suljetaan se kokeesta pois. Tämän jälkeen vuorossa on kahden minuutin pituinen paikallaanmakuu, ohjaajan seistessä noin 20 metrin päässä koirasta. Seuraavana liikkeenä on seuraaminen, sitten liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, liikkeestä seisominen ja lopuksi vapaahyppy, jossa koiran kuuluu hypätä este seuratessaan ohjaajansa vierellä.
Avoinluokka
Avoimessa luokassa paikalla makuun aika on kolme minuuttia ja ohjaajat poistuvat näkösuojaan, johon koirat eivät näe. Muita uusia liikkeitä on nouto ja kaukokäskyt, joissa ohjaaja poistuu noin viiden metrin päästä ja sieltä vuorotellen käskee koiran istumaan ja makaamaan. Myös hyppy on hieman erilainen, alokasluokassa koira hyppää seuratessaan, avoimessa luokassa koira hyppää ohjaajan seistessä paikoillaan, istahtaa esteen taakse josta ohjaaja kutsuu koiran takaisin.
Voittaja- ja erikoisvoittajaluokat
Voittaja- ja erikoisvoittajaluokissa paikalla makaamisen ajat taas pidentyvät, voittajassa neljään minuuttiin ja erikoisvoittajassa viiteen minuuttiin. Lisäksi erikoisvoittajaluokassa on kahden minuutin paikallaan istuminen. Muita uusia liikkeitä ovat molemmissa luokissa tunnistusnouto, jossa koiran kuuluu etsiä kuuden kapulan joukosta ohjaajan hajuinen kapula sekä kaukokäskyt, jossa ohjaaja poistuu noin 15 metrin päähän ja sieltä käskee koiran vuorotellen seisomaan, istumaan ja makaamaan. Lisäksi molemmissa luokissa on ruutuun ohjaus, joka on kolme kertaa kolme metriä suuri ruutu, jonka kulmat on merkitty noin 20 cm korkeilla merkeillä. Koiran kuuluu mennä ohjaajan käskystä ruutuun, käydä siellä makaamaan ja ohjaajan kutsusta jälleen tulla ohjaajan sivulle. Erikoisvoittajaluokassa ruutuun mennään vielä erillisen merkin kautta. Molemmissa luokissa on myös hyppynouto, jossa koiran kuuluu hakea ohjaajan heittämä kapula hypyn kautta, sekä metalliesineen nouto, jossa noutokapulana on metallinen noutokapula. Erikoisvoittajaluokassa on lisäksi seisominen, istuminen ja maahanmeno kävelyn yhteydestä sekä ohjattu noutaminen, jossa koiran kuuluu erillisen merkin kautta hakea kolmesta kauempana olevasta kapulasta joko oikean tai vasemman puoleinen.
Beagle tokokoirana
Beagle ei ole valitettavasti helpoimpia tokorotuja. Niillä ei ole "sisäsyntyistä" miellyttämisenhalua, vaan se pitää luoda itse. Beaglen koulutuksessa on syytä panostaa motivoimiseen, niin että koira haluaa koko ajan innokkaasti tehdä ohjaajan kanssa yhdessä töitä. Kouluttamisessa kannattaa edetä pikkuhiljaa, ohjaajan tarvitsee olla hyvin pitkäjänteinen ja positiivinen. Beagle on mukava tokoilukaveri; kannattaa mennä mukaan tokoilemaan ja päästä mukaan tokon mielenkiintoiseen maailmaan. Tokoilun ei tarvitse olla tylsää, vaan mukavaa yhdessä oloa, josta nauttii sekä koira että ohjaaja.