Tietoa rodusta

Beaglen historiaa
Vaikka beagle onkin brittiläinen rotu, on pieniä ajavia koiria ollut jo kauan sitten etelä-Euroopassa, missä niitä käytettiin pienriistan metsästämiseen. Todisteena tästä pidetään kreikkalaisen kirjailija Ksenofonin (s. noin 433 eKr.) kertomusta pienten ajokoirien suorittamasta jäniksen ja kanin metsästyksestä. Tuolta ajalta on myös säästynyt saviastioita, joissa kuvataan pieniä, paksukuonoisia ja pitkäkorvaisia ajokoiria. Britannian maaperälle tämän rodun kantamuodon arvellaan rantautuneen roomalaisten mukana.

Varsinainen nimi tälle pienelle ajavalle koiralle on annettu Britanniassa 1400-luvulla; ensimmäistä kertaa sana beagle on kirjallisesti mainittu teoksessa "The Squire of Low Degree", noin vuonna 1475. Beagle-sanan alkuperästä on esitetty monia mielipiteitä: jotkut uskovat sen tulevan muinaisenglannin sanasta "Begle", toisten mielestä muinaisranskan "Beigh" tai keltin kielen "Beag" ovat antaneet rodulle nimen. Kaikki nämä sanat tarkoittavat pientä. Näiden lisäksi on esitetty teoria ranskan Beguele-sanan englantilaistamisesta. "Beguele" tarkoittaa ammottavaa kurkkua ja viittaa näin ollen beaglen ainutlaatuiseen ääneen.

Beaglea on Britanniassa käytetty ajuekoirana ja ajuetta on perinteisesti seurattu jalkaisin. Ajueita on käytetty ketun ja jäniksen metsästykseen; niissä saattoi olla kymmeniä beaglejä. Vuosisatojen aikana ajueet kehittyivät ulkomuodoltaan varsin erityyppisiksi riippuen siitä, missä osissa saarivaltakuntaa ajuetta käytettiin: maasto määräsi pitkälle koirien koon ja tyypin. 1800-luvulla beaglejen ulkomuodon heterogeenisyys alkoi huolestuttaa muutamia rotuaktiiveja ja vuonna 1890 perustettiin The Beagle Club ja yksi sen tehtävistä oli nimenomaan beaglen ulkomuodon vakiinnuttaminen. Se oli ja on edelleen Britannian kennelliittoon, The Kennel Club'iin, kuuluva järjestö. Vuonna 1891 perustettiin The Association of Masters of Harriers and Beagles, joka toimii ajuebeaglejen keskusjärjestönä.

1900-luvulla metsästysharrastus alkoi menettää suosiotaan ja monet ajueet hajosivat tai niitä yhdistettiin. Maailmansodat luonnollisesti vaikeuttivat myös beagleharrastusta. 1950-luvulla beagleharrastus alkoi kuitenkin saada uutta suosiota Britanniassa: vuonna 1955 The Kennel Club rekisteröi 200 beaglea ja vuonna 1960 luku oli noussut jo 1519 rekisteröityyn beagleen. Vuonna 1969 beaglen suosio saavutti huippunsa: tuolloin rekisteröitiin 3979 beaglea. Luvut eivät kata ajuebeaglejä, koska niiden rekisteröinti kuuluu niiden omalle keskusjärjestölle.

Beagle tänä päivänä
Beagle on tänä päivänä kaikkialla maailmassa tunnettu rotu. Osaltaan tunnettuus lienee myös sarjakuvasankari Ressun ansioita. Paitsi että beagle on suosittu koti-, harrastus-, näyttely- tai metsästyskoira, se toimii muutamissa maissa myös lentokenttien "nenäkoirana" paljastaen kiellettyjen aineiden maahantuontia matkatavaroissa. Beaglen sosiaalinen ja ystävällinen luonne, terveys ja kompakti koko ovat valitettavasti tehneet siitä myös koeläinkoiran. Tämän traagisen kohtalon ovat kokeneet tuhannet beaglet.

Rotu on "jakaantunut" kahteen tyyppiin: näyttely- ja käyttölinjoihin. Rodun emämaassa Britanniassa linjat ovat jopa niin eriytyneet, että ns. näyttelybeaglet ja ajuebeaglet ovat kuin kaksi eri rotua. Britanniassa rekisteröidään nykyään vuosittain noin 900-1000 beaglea. Yhdysvalloissa rekisteröidään eniten beaglejä koko maailmassa: rekisteröintiluvut ovat viime vuosina olleet noin 50 000. Suomessa beaglejä rekisteröidään nykyään noin 600 vuosittain, kaiken kaikkiaan Suomessa on yli 5000 beaglea. Rotu on 15 yleisimmän joukossa.

Millainen koira beagle on?
Beagle on luonteeltaan reipas, ystävällinen, aktiivinen, hyväntahtoinen, lempeä, utelias ja älykäs. Ajuetaustasta johtuen se on erittäin sosiaalinen ja tulee näin ollen mainiosti toimeen niin ihmisten kuin muiden koirienkin kanssa. Joistakin beagleistä löytyy myös aimo annos itsepäisyyttä. Beagle ei saa olla vihainen eikä arka. Se ei ole vahtikoira, pikemminkin päinvastoin; beagle toivottaa kaikki vieraat tervetulleiksi kotiin, myös ne kutsumattomat! Beagle ei yleensä ole haukkuherkkä, joten se on myös mainio kerrostalon asukas. Valitettavasti beaglejä näkee pidettävän myös ulkona "häkkikoirina", sitä ne eivät todellakaan ole; jo turkkinsa puolesta beagle on sisällä pidettävä rotu, tämän lisäksi ihmisten seurassa olo on niille äärimmäisen tärkeää.

Beagle on tunnettu ahneudestaan; suurin osa beagleistä söisi lähes mitä hyvänsä ja kuinka paljon hyvänsä. Omistajan täytyy siten huolehtia tarkkaan beaglensa linjoista. Beaglen irtipito lenkkeillessä, varsinkin taajama-alueilla, voi olla vaikeaa; maailma on täynnä mitä ihmeellisimpiä hajuja, joita beagle saattaa lähteä seuraamaan jos siihen mahdollisuuden saa. Beaglen karva on lyhyttä, tiheää ja säänkestävää, joten turkinhoito on erittäin helppoa.

Beagle on aktiivinen koira, joten se ei sovi laiskan ihmisen koiraksi. Pienestä koostaan huolimatta beagle tarvitsee paljon liikuntaa; näin ollen sen omistajankin tulee lähteä mielellään lenkille. Riittävä liikunta päivittäin ja beaglelle mieluisat puuhat ja harrastukset tekevät tästä lempeästä luppakorvasta onnellisen ja iloisen perheenjäsenen. Beagle on yleisesti ottaen ns. terve rotu ja se elää keskimäärin noin 12-14-vuotiaaksi.

Lähteinä käytetty
- http://www.akc.org
- http://www.thebeagleclub.co.uk
- Andrew H. Brace: Beagles Today, Ringpress Books 1997
- Tapio Eerola: Suomen koirarodut, Tammi 1997